Avidly on edelläkävijä, joka yhdistää luovuuden, strategian, teknologian ja vastuullisuuden asiakkaiden menestykseksi. Haluamme olla tunnettu toimija, jonka rohkea ja inhimillinen lähestymistapa tekee meistä halutuimman kumppanin sekä asiakkaille että työntekijöille.
Kasvua ei synny, jos ketään ei kiinnosta. Meitä kiinnostaa. Sekä kiinnostuksen herättäminen että sitä seuraava kasvu. Tylsä ja tavanomainen kun ei myyntikäyriä väräytä. Siksi teemme kaikkea ja kaikkemme, jotta brändit erottuvat, tavoittavat ja herättävät tunteita.
Uskallatko poiketa?
—--
Haemme nyt HR & Admin Manageria hoitamaan HR- ja hallinto-operaatiotamme. Tehtävässä toimit sijaisena perhevapaalle siirtyvälle kollegallemme. Etsimme ammattilaista, jolla on vahva osaaminen palkkahallinnosta, työsuhdeasioista ja toimistorutiinien luotsaamisesta ja joka ymmärtää näiden peruskivien merkityksen työyhteisön kulttuurin rakentamisessa.
Tehtävänkuvaus
HR & Admin Manager -rooli on moniulotteisten operatiivisten vastuiden parissa viihtyvän ammattilaisen tehtävä.
Tärkeimpiin tehtäviisi kuuluvat:
Palkkahallinnon toteutus, selvitykset ja raportointi ulkoisen kumppanin kanssa.
Henkilöstötietojen hallinnointi ja raportointi pääkäyttäjänä.
Työsuhdeasioiden tuki esihenkilöille ja työntekijöille.
Henkilöstökyselyiden toteutus, tulosten analyysi, raportointi ja seuranta.
Kiinteistöhallinto vuokranantajan suuntaan.
Toimistojen operatiivisten rutiinien toteutus (suunnittelu, budjetointi, tilaukset, kumppaneiden hallinnointi).
Tapahtumien järjestäminen ja tapahtumabudjettien hallinta.
Viestintä erityisesti toimisto-, työsuhde- ja kulttuuriasioista.
